Ajan ulottuvuudet avaavat uudenlaisen ikkunan ystävyyden ajatteluun

Lukuaika: 4 min.

Ystävyyssuhteilla ei ole virallista määritelmää, ja ne voivat asettua osaksi elämää monenlaisilla tavoilla. Tarkastelu ajan ulottuvuuksien kautta auttaa ymmärtämään ystävyyssuhteiden moninaisuutta.

Aikuisten ystävyyssuhteilla ei ole virallista asemaa tai määritelmää. Ystävyyssuhde muodostuu siis vapaasti siinä olevien yksilöiden toiveiden ja pyrkimysten mukaan – ainakin periaatteessa. Ystävyyden ajattelun ytimessä ovat tasa-arvoisuus ja vastavuoroisuus. 

Moderni länsimainen ystävyyden ideaali perustuu ajatukselle kahdenvälisestä luottamuksellisesta ja emotionaalisesti läheisestä suhteesta, jossa osapuolet ovat vapaaehtoisesti, pyrkimättä hyötymään toisistaan.

Käytännön elämässä ystävyys kuitenkin muovautuu aina tietynlaisissa olosuhteissa, joihin vaikuttavat yksilöiden toiveiden ja tarpeiden lisäksi myös esimerkiksi heidän elämäntilanteensa, muut ihmiset sekä läheissuhteita koskevat kulttuuriset käsitykset. 

Esimerkiksi suhdetta puolisoon on totuttu ajattelemaan ensisijaisena ihmissuhteena ja läheinenkin ystävyyssuhde on tavallisesti hierarkiassa parisuhdetta alempana. Elämänkulun käännekohdat kuten parisuhde, lapsen syntymä tai muutto asettavat ystävät tilanteeseen, jossa on löydettävä uudenlaisia tapoja ylläpitää ystävyyssuhdetta. 

Tarkastelin tutkimuksessani aikuisten läheisiä ystävyyssuhteita ja sitä, millaisilla tavoilla ne asettuvat osaksi ihmisten arkielämää ja toisaalta elämää arjen ulkopuolella. Tutkimuksen osallistujat olivat tietynlaisessa elämänvaiheessa olevia pääkaupunkiseutulaisia: he olivat heteroavioliitossa olevia naisia ja miehiä, ja monilla oli yksi tai useampia pieniä lapsia. Molemmat puolisot osallistuivat tutkimukseen, mutta jokaista osallistujaa haastateltiin erikseen.  

Tutkimuksessani tuli esiin, että ystävyyssuhteet kietoutuvat arkielämään monin eri tavoin. Myös läheisyys syntyy ystävyyssuhteissa tällöin erilaisia reittejä. Tarkastelin ystävyyssuhteita erityisesti ajan ulottuvuuksien näkökulmasta.

 

Arkinen ystävyys tässä ja nyt

Naapuruussuhteita pidetään usein suhteina, joissa pyritään pitämään etäisyyttä ja kunnioittamaan toisen yksityisen elämän ja kodin rajoja. Tutkimuksessani kuitenkin tuli esiin, että naapureiden kanssa voi syntyä jopa läheisiä ystävyyssuhteita. Näin oli tapahtunut monille niistä, jotka viettivät pienten lastensa aikaa pihalla ja lähiympäristössä. Useimmiten ystävyys syntyi samankaltaisessa elämäntilanteessa olevan kanssa.

Tällaisissa ystävyyssuhteissa soitetaan ovikelloa ja lainataan sokeria, työkaluja tai tuoleja sekä tavataan pihalla lasten leikkiessä. Kylässä käydään sen kummemmin suunnittelematta, pihalla grillataan yhdessä, ja myös lastenhoitoapua annetaan puolin ja toisin. Saatetaan juhlia yhdessä syntymäpäiviä, vuoden vaihtumista tai vappua.

Kuva: Pixabay

Ystävyyssuhteet kietoutuvat kokonaisten perheiden arkielämään ja kiinnittyvät myös tiettyyn fyysiseen ympäristöön: koteihin ja niiden välittömään lähiympäristöön. Arjen tiivis jakaminen ja yksityisen kodin rajojen ylittäminen spontaanisti tuovat näihin ystävyyssuhteisiin läheisyyttä, ja ystävyys voi kehittyä nopeasti merkitykselliseksi. 

Tällaisia naapurustossa kehittyneitä, arkeen kiinnittyneitä ystävyyssuhteita eletään tässä ja nyt. Ajan ulottuvuuksien näkökulmasta ystävyys kiinnittyy voimakkaasti nykyhetkeen, ja menneisyys ja tulevaisuus eivät ole suhteelle kovin merkityksellisiä.

 

Ystävyys syklisessä ajassa

Kaikki ystävyyssuhteet eivät kuitenkaan asetu luontevaksi osaksi arkielämää vaan niitä pidetään yllä vakiintuneiden tapaamisten kautta. Useimmat meistä tunnistavat ystäväporukat, joilla on säännölliset saunaillat tai ravintolaillat tai tapa käydä tiettynä iltana pelailemassa jalkapalloa. Yhtä lailla vakiintunut tapa voi olla kahdella ystävyksellä, jotka käyvät viikoittaisella sauvakävelyllä yhdessä. 

Tutkimushaastatteluissani kuvailtiin myös ystävysten itse kehittämiä perinteitä, joita oli vaalittu vuosikausia. Yksi ystäväporukka oli esimerkiksi jo neljäntoista vuoden ajan juhlistanut itsenäisyyspäivää kokoontumalla tietyllä tavalla järjestämälleen illalliselle.

Ystävyyssuhteen ylläpito tällä tavoin vaatii kalenterien koordinointia ja suunnittelua, mutta tapaamisten muoto on kaikille selvä. Ystäväporukoiden vakiintuneet perinteet muodostavat toistuessaan rakenteen, joka kannattelee ystävyyssuhdetta ja takaa sen jatkuvuuden. Samalla tuttuina toistuvat tapaamiset tarjoavat mahdollisuuden luoda ja vahvistaa ystävysten yhteisiä muistoja.

Ajallisuutta tutkineen sosiologi Eviatar Zerubavelin mukaan aika voi samaan aikaan olla lineaarista eli eteenpäin menevää ja syklistä. Yksilöiden arjen rytmit ovat erilaisia ja ne kiinnittyvät myös elämän muihin rytmeihin. Ystävysten tapaamiset ovat ikään kuin pisteitä, joissa nämä monet rytmit kohtaavat. Kerta toisensa jälkeen toistuvat tapaamiset muodostavat vähitellen oman, syklisen rytminsä. 

Ystävyyssuhdetta eletään tässä syklisessä rytmissä, jossa ystävyyden menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus kietoutuvat yhteen.

 

Ystävyyssuhde voi haastaa arkisen kokemuksen lineaarisesta ajankulusta

Usein kuulee sanottavan, että tosi ystävyys kestää aikaa. Tutkimuksessani tuli esiin, että ’kestämisellä’ tarkoitettiin sitä, että ystävyys säilyi läheisenä ja merkityksellisenä myös sellaisina ajanjaksoina, jolloin ystävykset eivät tavanneet tai juurikaan pitäneet yhteyttä.

Ystävän tapaaminen pitkän erossaolon jälkeen kuvattiin merkitykselliseksi, tunteita herättäväksi hetkeksi. Haastateltavat kuvasivat jälleennäkemisiä siten, että niissä tuntui kuin ystävykset eivät olisi olleet erossa lainkaan.

Sosiologi Jennifer Masonin mukaan voimakkaat yhteenkuulumisen hetket, joissa tietoisuus erossa vietetystä ajasta häviää silmänräpäyksessä, haastavat tavanomaisen kokemuksemme ajan lineaarisesta kulusta ja asettuvat sen sijaan erilaiselle ajan ulottuvuudelle. Haastateltavani kuvailivat juuri tällaisia voimakkaan yhteenkuulumisen hetkiä.

Kuva: Pixabay

Tapaamisia ja niiden tunnelatausta muisteltiin ja vaalittiin, ja tulevia kohtaamisia pohdittiin ja odotettiin. Niistä muodostui merkityksellisiä hetkiä sellaisissa emotionaalisesti läheisissä, pitkäaikaisissa ystävyyssuhteissa, joissa yhteydenpito oli vähäistä ja tapaamiset esimerkiksi maantieteellisen etäisyyden vuoksi harvinaisia.

Ystävyyssuhteen läheisyyden ja yhteen kuulumisen tunteen syntymisessä ja jatkumisessa keskeisiä olivat jälleennäkemisen hetket. Näiden lineaarisen ajan ulkopuolella olevien hetkien vaaliminen omassa mielessä toimi ystävyyttä ylläpitävänä voimana. Yhteenkuulumisen hetkiä paitsi muisteltiin myös ennakoitiin ja odotettiin. 

Ystävyyden perustana oli pitkä jaettu historia, jonka kautta ystävyyttä yhä tulkittiin, mutta samalla se kietoutui sekä nykyisyyteen että tulevaisuuteen. 

 

Ajan ulottuvuudet avaavat ystävyyden moninaisuutta

Tutkimuksessani tuli esiin, että haastateltavat eivät asettaneet erilaisia ystävyyssuhteita hierarkkiseen järjestykseen. Ystävyyssuhteet saattoivat nivoutua osaksi arkista perhe-elämää tässä ja nyt. Toisaalta ne saattoivat tarjota samankaltaisina tapaamisina toistuvan jatkumon, jossa läsnä olivat niin menneisyys, tämä hetki kuin tulevaisuuskin.

Mutta ystävyyssuhteet saattoivat myös olla merkityksellisiä nimenomaan arkielämän ulkopuolella, kahdenvälisenä suhteena, joka vain harvoin realisoitui yhteydenpitona tai tapaamisina. Näissä ystävyyssuhteissa merkityksellistä oli vahva yhteinen historia, mutta lisäksi myös lineaarisen ajan haastavat voimakkaat yhteenkuulumisen hetket sekä niiden muistelu ja ennakointi.

Ystävyyssuhteiden tarkastelu ajan ulottuvuuksien näkökulmasta auttaa ymmärtämään, miten monilla tavoilla ystävyys voi asettua osaksi arkielämää tai toisaalta arkielämän ulkopuolelle. Samalla se tekee näkyväksi, että ihmisillä on monenlaisia tapoja pitää kiinni ystävistä ­esimerkiksi silloin, kun perhe-elämän uusien vaatimusten myötä ystävyyssuhteita on järjestettävä uudelleen.

 

Lähteet:

Luotonen, Aino (2022) Temporalities of Friendship: Adults’ Friends in Everyday Family Life and Beyond, Sociology. https://journals.sagepub.com/doi/full/10.1177/00380385221090863

Mason, Jennifer (2018) Affinities: Potent Connections in Personal Life. Cambridge: Polity Press.

Zerubavel, Eviatar (2003) Time Maps: Collective Memory and the Social Shape of the Past. Chicago ja Lontoo: The University of Chicago Press.

Ystävien virtuaalisista illanistujaisista jää puuttumaan jotain tärkeää

Lukuaika: 2 min.

Pandemiarajoitusten aikana ystäviä tavataan yhä useammin etäyhteyksien avulla. Tapaamiset antavat paljon, mutta kokemus yhdessäolosta jää vajavaiseksi.

Tänä keväänä olen monena perjantai-iltana valmistautunut ystävien tapaamiseen: kaatanut itselleni kupin teetä tai lasin viiniä, asettunut kotona mukavasti työpöydän ääreen ja klikannut läppäriltäni zoom-linkkiä. Luullakseni näin toimii moni muukin.

Ennen koronaa tapasin läheisimpiä ystäviäni kahvilassa, baarissa, uimahallissa tai jonkun kotona. Näimme vaivaa ystävyyden ylläpitämiseksi. Juotiin, uitiin, kokattiin tai syötiin, tapaamisen tärkein anti oli aina keskustelussa, ei niinkään tekemisessä. 

Kun koronarajoitukset astuivat voimaan, ajattelin hiukan välinpitämättömästi, että siirtyminen kasvokkaisista kohtaamisista verkkoon tuskin radikaalisti muuttaa kokemusta yhteydestä ystävien kanssa. Olin väärässä.

Ystäväporukoideni videotapaamisissa on puhuttu samoista aiheista kuin ennenkin. Ystäväni kuuntelevat, vastaavat, kysyvät, argumentoivat ja nauravat tuttuun tapaan ja näyttävät ruudulla kutakuinkin samanlaisilta kuin kasvokkain tavatessa. 

Hämmästyksekseni olen kuitenkin huomannut kaipaavani läheisimpien ystävieni fyysistä olemusta. Enkä nyt tarkoita kosketusta, vaikka meillä onkin ollut tapana halata tervehdykseksi. Tarkoitan esimerkiksi yhden ystäväni tapaa ottaa tilaa elekielen ja voimakkaan äänen avulla, toisen ryhdikkään eleganttia olemusta, kolmannen naurunpyrskähdysten valloittavaa spontaaniutta. Videotapaamisessa näistä ominaisuuksista ja olemisen tavoista välittyy vain pieni osa.

Yksi näkökulma asiaan avautui, kun karanteeniajan lukemiseksi osui brittisosiologi Jennifer Masonin kirja, jonka keskeinen ajatus on, että läheissuhteissa on kyse myös monista näkymättömistä ja vaikeasti kuvailtavista asioista. Tällaisia ovat esimerkiksi aistikokemukset kasvokkain tavatessa. Masonin mukaan olemme sekä arkielämässä että tutkimuksessa pitäneet näitä sivuseikkoina. En itsekään tiennyt ystävien fyysiseen olemukseen liittyvien ominaispiirteiden olevan merkityksellinen osa vuorovaikutustamme – ennen kuin ne siirtyivät kalpeiksi aavistuksiksi itsestään, tietokoneen ruudulle.

Masonin mukaan vaikutelmilla ja aistikokemuksilla on tärkeä rooli siinä, keiden kanssa koemme yhteenkuuluvuutta tai läheisyyttä. Tärkeitä ihmissuhteessa ovat myös lyhyet, välähdyksenomaiset hetket, jotka pistämme kyllä merkille ja joita pidämme kiehtovina, mutta joiden merkitystä on vaikea pukea sanoiksi. Itse esimerkiksi koen erään ystäväni kanssa usein voimakkaan, leimahtavan yhteenkuuluvuuden tunteen, kun juuri samalla hetkellä puhkeamme hersyvään nauruun, kyeten hämmästyttävän nopeasti siirtymään naurusta vakavasävyiseen keskusteluun. 

Mason kuvaa kirjassaan havainnollisesti, kuinka aistituntemukset vaikuttavat siihen, millaiset hetket jäävät muistiimme. Jäin miettimään, miten aistikokemukset ja yhteenkuuluvuuden tunteet ystävyyssuhteissani kerrostuvat ja muuttuvat muistoiksi. Lapsuudenystäväni on esimerkiksi niin tuttu myös olemukseltaan, että häntä ajatellessani muistan tarkasti hänen kätensä: voimakkaat, viileät ja näppärät. 

Aistikokemukset eivät pelkästään herätä muistoa yksittäisestä tilanteesta tai asiasta vaan voivat saada meidät muistamaan kokonaisen ajanjakson, viedä meidät ajatuksissamme kokonaan toiseen hetkeen ja aikaan. Kun ajattelen lapsuudenystävääni, koen elävästi mielessäni ystävän kodin tunnelman, joka erosi oman kotini tunnelmasta. En siis ajattele vain ystävääni (ja hänen tuttuja käsiään) vaan kokonaisvaltaisesti yhdessäoloa, miljöötä, ääniä, tuoksuja ja tunnelmia.

Kun poikkeustila on joskus ohi, mahtaako satunnainen videokokous ystävien kanssa muistuttaa minua koronakeväästä? Ehkä ystävien näkeminen ruudulla palauttaa mieleen koko tämän ajan tunnelman: hektisen pandemiauutisoinnin, tehohoitopotilaiden lukumäärän seuraamisen, huolen iäkkäistä läheisistä, sykäyksittäisen työnteon lasten etäkoulun luotsaamisen keskellä, epävarmuuden tulevasta. Sekä sen, miten samassa kaupungissa asuvien ystävien ilmestyminen videotapaamiseen oli valonpilkahdus eristäytyneessä arjessa, vaikka nuo tapaamiset tuntuivatkin latistavan yhdessäolomme kaksiulotteiseksi, vajaaksi. 

Toivottavasti koronapandemian jälkeen yhteydenpitoni läheisten kanssa palautuu ennalleen. Sen ainakin tiedän, että kun ystävien tapaaminen samassa tilassa on mahdollista, osaan arvostaa sitä kokonaisvaltaisena, kaikkia aisteja ruokkivana hetkenä.

Kuva: Perheyhteiskunta.fi / Janita Vilkman

Koronakriisiä seuranneet rajoitukset vaikuttavat ihmisten läheissuhteisiin eri tavoin, riippuen esimerkiksi iästä, elämäntilanteesta, asumisjärjestelyistä sekä läheissuhteiden määrästä. Läheissuhteet poikkeustilassa -sarjan teksteissä tarkastellaan pandemian seurauksia ihmisten väliselle kanssakäymiselle erilaisissa elämänvaiheissa.

Sarjan muut kirjoitukset

Kitti Suoranta: Orgiat ruton jälkeen?

Kaisa Kuurne & Johanna Sarlio-Nieminen: Synnytysosastojen koronarajoitukset paljastavat synnyttäjien ja sairaalan näkökulmaerot

Mia Niemi: Ikääntyneiden ongelmat kasaantuvat eristyksessä

Anna Heinonen: Kommuunikodissa kämppis voi olla lähellä mutta vieras

Ella Sihvonen: Koronakeväänä etätyö ja perhe-elämä sulautuvat yhteen

Anna-Maija Castrén: Pysykää kotona! Missä niistä?

Heidi Ruohio: Poikkeustila vaikuttaa kansainvälisiin adoptioihin

Anu Kinnunen: Takaisin kotiin

Vaula Tuomaala: Vauvan kanssa välitilassa

Perhe vai ystävät – vai molemmat?

Lukuaika: 3 min.

Tutkimuksissa on huomattu, että ihmisten määritelmä perheestä on laajentunut. Yhä useammin perheenjäseniksi luetaan ihmisiä, jotka koetaan läheisiksi, mutta jotka eivät välttämättä ole sukua. Onko raja ystävyyden ja sukulaisuuden välillä heikentynyt ja jos on, mistä se kertoo?

Median kuvastossa ja julkisissa keskusteluissa esiintyvä perhe koostuu useimmiten yhdestä tai kahdesta vanhemmasta sekä lapsesta tai lapsista. Harvoin, jos koskaan, keskusteluissa tai kuvissa nousevat esille ystävyyssuhteet tasavertaisina perinteisten sukulaisuussuhteiden rinnalla.

Viimeaikaisessa perhetutkimuksessa on kuitenkin tuotu esiin, että ihmiset määrittelevät merkitykselliset sosiaaliset suhteensa usein emotionaalisen läheisyyden ja yksilöllisten valintojen perusteella (esim. Smart 2007). Tämä tarkoittaa sitä, että myös erityisen läheiset ystävät saatetaan kokea perheenjäseniksi.

 

Ystävät perhesuhteita korvaamassa

Joissakin televisiosarjoissa olemme nähneet sellaisia läheissuhteiden piirejä, jotka koostuvat pelkästään ystävistä.

Frendeissä kuusi ystävää jakaa arjen istuen joko kimppakämppiensä olohuoneissa tai kulmakuppilassa puiden työ- ja treffiasioitaan, käyden välillä kursailematta Monican jääkaapilla. Sinkkuelämää-sarjan neljällä ystävättärellä puolestaan on kaikilla omat kotinsa ja välillä parisuhteensakin, mutta läheisyyttä ja luottamuksellisuutta he rakentavat ennen kaikkea ystävien kesken.

Yhteistä näille esimerkeille on, että ystävyyssuhteet näyttävät korvaavan perhe- ja sukulaisuussuhteet. Sinkkuelämän naisten lapsuudenperheet on häivytetty lähes olemattomiin. Frendeissä suhteet lapsuudenperheisiin esitetään jännitteisinä tai hauraina, toki sarjalle ominaisesti komedian keinoin.

Molemmissa sarjoissa avioliiton solmiminen tai jopa vakiintunut seurustelusuhde nähdään aluksi uhkana ystävyydelle. Ystävyyssuhteiden keskeisyys liittyy siis vahvasti myös tiettyyn elämänvaiheeseen: sinkkuelämään ennen “omaa” perhettä tai vakiintunutta parisuhdetta.

 

Annetut ja valitut läheissuhteet

Kirjassaan Rethinking Friendship (2006) Liz Spencer ja Ray Pahl tarkastelevat ystävyyssuhteita osana laajempaa sosiaalisten suhteiden verkostoa, johon kuuluu myös perhe- ja sukulaisuussuhteita. Heidän mukaansa sosiaaliset suhteet voidaan lähtökohtaisesti jaotella annettuihin suhteisiin ja valittuihin suhteisiin.

Annetuilla suhteilla he tarkoittavat niitä suhteita, jotka lankeavat ihmiselle itsestään selvästi ja vailla valinnan mahdollisuutta: isä, tytär, veli, lanko, täti ja vaikkapa naapuri. Nämä suhteet ovat olemassa, vaikka emme erityisesti vaalisi niitä.

Valitut suhteet sen sijaan ovat sellaisia, joita ei lainkaan olisi, ellemme niitä itse valitsisi. Tällaisia ovat nimenomaan ystävyyssuhteet. Nämä suhteet vaativat myös ainakin jonkin verran ylläpitoa – ilman tekemäämme valintaa niitä ei olisi edes olemassa.

sydän

Useimmilla meistä lienee lähipiirissämme sekä annettuja että valittuja suhteita. Jotkut suhteista ovat meille tärkeämpiä kuin toiset, kuuluivat ne sitten annettuihin tai valittuihin suhteisiin. Meille tärkeissä suhteissa on enemmän emotionaalista läheisyyttä, luottamusta tai kanssakäymistä.

Spencer ja Pahl esittävät, että kun perhettä koskevat normit ovat höllentyneet, ovat myös rajat annettujen suhteiden ja valittujen suhteiden välillä hämärtyneet. Tällä he tarkoittavat sitä, että annetut suhteet voivat saada valittujen suhteiden piirteitä. Kun esimerkiksi sukulaisten yhteydenpitoa ei koeta velvoittavana, on läheisen suhteen vaaliminen vaikkapa serkun kanssa lähempänä ystävyyttä eli valittua suhdetta.

Sama pätee toisin päin: valitut suhteet muuttuvat annettujen suhteiden kaltaisiksi esimerkiksi silloin, kun ystävästä tulee läheinen perheystävä, joka osallistuu perheen juhlapyhien viettoon, toimii lapsen kummina ja käy lapsen syntymäpäivillä samaan aikaan muun perheyhteisön kanssa.

 

Tarkoittaako perheen muutos sen heikkenemistä?

Perhetutkimuksen piirissä on myös esitetty näkemyksiä, joiden mukaan individualistiset valinnat ja emotionaalinen läheisyys perhesuhteiden määrittäjinä heikentävät perheen merkitystä. Spencer ja Pahl tuovat esiin, että tilanne on itse asiassa päinvastainen: sukulaisuus- ja ystävyyssuhteille perinteisesti annettujen merkitysten sekoittuminen vahvistaa perhesuhteiden merkitystä.

Jos ystävän todetaan olevan ”kuin veli”, on sidos tavanomaista ystävyyttä läheisempi. Kun taas vaikkapa sisar määritellään ”parhaaksi ystäväksi”, on suhde erityisen läheinen tai luottamuksellinen.

Perhesuhteet eivät siis ole menettämässä merkitystään, mutta ihmisillä saattaa olla aiempaa suurempi tarve määritellä perheensä haluamallaan tavalla. Silloin sekä sukulaisuussuhteisiin että ystävyyssuhteisiin kohdistetaan henkilökohtaisia valintoja ja molemman tyyppiset suhteet voivat olla emotionaalisesti läheisiä ja luottamuksellisia.

Oma käynnissä oleva tutkimukseni antaa viitteitä siitä, että ystävien lukeminen perheenjäseniksi ei ole vain sinkkujen juttu. Kun ihmisiltä kysytään, keitä heidän perheeseensä kuuluu, voi puolison ja lasten kanssa ydinperheessä elävä aikuinen nimetä lähimpien sukulaisten lisäksi perheenjäsenikseen myös yhden tai useampia ystäviä.

Toisin kuin Frendien tai Sinkkuelämän henkilöhahmoilla, ystävyyssuhteet eivät näissä tapauksissa korvaa puuttuvia tai jännitteisiä verisukulaisuuteen perustuvia suhteita. Sen sijaan ihmisen käsitykseen omasta perheestään kuuluu tasavertaisesti sekä sukulaisia että ystäviä.

 

Kirjoittaja: Aino Luotonen
Kuvat: Pixabay, Jamie Street / Unsplash

Lähteet:

Smart, Carol (2007) Personal Life. Cambridge: Polity Press.

Spencer, Liz & Pahl, Ray (2006) Rethinking Friendship. Hidden Solidarities Today. Princeton: University Press.