Tuore perhevapaakysely tuottaa tietoa kotihoidontuen käytöstä

Lukuaika: 4 min.

Kotihoidon tuki on suosittu, mutta ristiriitainen etuus. Koska valtaosa tuen saajista on naisia, tuen on arvioitu heikentävän naisten asemaa työmarkkinoilla. Erikoistutkija Anneli Miettinen Kelan tutkimuksesta avaa tätä ristiriitaa tarkemmin haastattelussa.

Lähes 15 000 vanhemman sähköpostiin kilahti keväällä 2022 kysely perhevapaista. Kansaneläkelaitos (Kela) toteutti yhteistyössä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kanssa laajan Perhevapaakyselyn lähes 10 vuoden tauon jälkeen. Kyselyllä selvitetään perhevapaiden käytön syitä ja esteitä. Tällä kertaa kysely keskittyi erityisesti työn ja perheen yhteensovittamiseen. Kyselyn avulla voidaan vastata moniin sellaisiin kysymyksiin, joihin rekisteritutkimukset eivät anna vastauksia.

Koska kyselyaineisto kerättiin ennen elokuussa 2022 voimaan astunutta perhevapaauudistusta, kysely ei tarjoa tietoa uuden perhevapaajärjestelmän mukaisten perhevapaiden käytöstä. Perhevapaakyselyn ensimmäiset tulokset on julkaistu THL:n Tutkimuksesta tiiviisti -julkaisussa.

Syksyllä 2022 voimaan tulleessa perhevapaauudistuksessa keskityttiin vanhempainvapaisiin, mutta uudistuksessa ei puututtu kotihoidon tukeen. Onko tämä paljon käytetty etuus seuraava perhevapaita koskevan uudistuksen teema? Kotihoidon tukea voi saada, jos alle 3-vuotiaalla lapsella ei ole kunnallista varhaiskasvatuspaikkaa ja vanhempainrahakausi on päättynyt.

Kotihoidon tukea käytetään Suomessa paljon ja sitä käyttävät ensisijaisesti äidit (2). Myös Perhevapaakyselyyn vastanneista 1-2-vuotiaiden lasten äideistä lähes 80 prosenttia oli ollut tai oli parhaillaan kotihoidon tuella. Lähes kolmannes suunnitteli olevansa tai oli ollut kotihoidon tuella yli vuoden. 

 Taulukko 1. Äitien kotihoidon tuen käyttö ja käytön pituus (toteutunut ja suunniteltu)

Lähde: Perhevapaakysely 2022 (1)

Oliko äiti ollut lapsen kanssa kotona kotihoidon tuella
(N = 1824)
Kuinka monta kuukautta äiti oli ollut tai aikoi kaikkiaan olla kotihoidon tuella tämän lapsen kanssa  (N = 1400)
% %
Kyllä, olin aikaisemmin 41 1-12 kk 68
Kyllä, olen parhaillaan 38 yli 12 kk 32
En, mutta aion olla 1 Yhteensä 100
En, enkä aio olla 16
En, enkä osaa vielä sanoa 4
Yhteensä 100

Perhevapaakyselyn tulosten mukaan äitien lapsen kotihoidolle antamat keskeisimmät syyt ovat halu viettää enemmän aikaa lapsen kanssa ja hoitaa lasta kotona pidempään. Lisäksi moni kyselyyn vastanneista äideistä piti lasta liian pienenä kodin ulkopuoliseen hoitoon ja  kotihoitoa lapsen kannalta tärkeänä.

Haastattelin kyselyssä esiin nousseista  tutkimustuloksista aiheeseen perehtynyttä Kelan erikoistutkijaa Anneli Miettistä.

 

Miksi lapsen kotihoito on monelle tärkeä?

Monissa aiemmissa kyselyissä on tullut esiin vanhempien näkemys siitä, että lapsi on vasta 1,5–2-vuotiaana sopivan ikäinen aloittamaan kodin ulkopuolisessa varhaiskasvatuksessa. Ansiosidonnainen vanhempainvapaa loppui ennen perhevapaauudistusta siinä vaiheessa, kun lapsi oli noin 9–10 kuukauden ikäinen, ja moni perhe on halunnut jatkaa lapsen hoitamista kotona kotihoidon tuen turvin ainakin jonkin aikaa.

 

Poikkeavatko suomalaiset vanhemmat kotihoitomieltymyksissään muista Pohjoismaista?

Ruotsissa ja Norjassa on perheille ollut tarjolla vastaavanlainen kotihoidon tuen järjestelmä, mutta tuen käyttö on ollut selvästi vähäisempää kuin Suomessa. Ruotsi myös luopui siitä kokonaan jo vuonna 2016 ja Norjassakin tukijakso ulottuu nykyään enää siihen saakka, kunnes lapsi täyttää kaksi vuotta. Lisäksi tukea on siellä voinut käyttää osa-aikaisen kotihoidon ja osa-aikaisen varhaiskasvatuksen yhdistämiseen. Muissa Pohjoismaissa lapset aloittavat varhaiskasvatuksessa selvästi nuorempana kuin Suomessa.

Suomalaisten kotihoitomieltymykset kuitenkin muuttuvat vähitellen. Perhevapaakyselyn tuloksista ilmenee, että hoitovapaajaksojen pituudet ovat lyhentymässä. Yli vuoden mittaisia vapaita käytetään kuitenkin edelleen paljon.

 

Ketkä hoitavat lasta pisimpään kotihoidon tuella?

Kotihoidon tukea käyttävät eniten matalasti koulutetut ja heikosti työmarkkinoille sijoittuvat äidit sekä äidit, joilla ei ole ollut työsuhdetta lapsen syntymän aikaan tai työsuhde oli määräaikainen.

 

Miksi ennen lapsen syntymää hauraassa työasemassa olevat äidit käyttävät kotihoidon tukea pidempään kuin ennen lapsen syntymää vakaassa työasemassa olevat äidit?

Tämä on vaikea kysymys. Osaksi kyse voi olla siitä, että kotihoidon tukijärjestelmä koetaan vakiintuneena käytäntönä. Tukea on helppo hakea vanhempainvapaan päättyessä samalla kun äiti pohtii työelämään siirtymistä ja työnhaun aloittamista. Kotihoidon tuki tarjoaa ehkä mahdollisuuden omatahtisempaan työnhakuun kuin jos äiti hakeutuisi aktiiviseksi työnhakijaksi työvoimatoimistoon. Vahvemmin työelämässä ennen lapsen syntymää kiinni olleet äidit voivat puolestaan kokea huolta ura- tai etenemismahdollisuuksistaan ja palaavat sen vuoksi nopeammin takaisin töihin.

Kotihoidon tukea saatetaan myös käyttää erilaisissa siirtymävaiheissa.  Jos perheessä suunnitellaan perheenlisäystä tai uusi lapsi on jo tuloillaan, halutaan ehkä ulottaa hoitovapaajakso aina siihen saakka, kunnes jäädään äitiysvapaalle uudesta lapsesta.

Meillä on paljon yhden vanhemman perheitä, joilla ei välttämättä ole taloudellisista syistä mahdollisuutta jäädä kotihoidon tuelle.

 

Eroavatko yhden vanhemman perheet kahden vanhemman perheistä kotihoidon tuen käytön suhteen?

Yksinhuoltajat käyttävät kotihoidon tukea pidempiä jaksoja kuin kahden vanhemman perheet. Yksinhuoltajilla työhön paluuta vaikeuttaa vastuu arjesta ainoana vanhempana. Yksinhuoltajan on yksin selviydyttävä varhaiskasvatukseen viemisestä ja hakemisesta sekä muista lapsen hoitoon liittyvistä tehtävistä. Tämä asettaa työlle erilaisia vaatimuksia muun muassa työaikojen ja joustojen suhteen.

Yksinhuoltajataloudet saavat myös jonkin verran useammin kuin kahden vanhemman taloudet erilaisia sosiaaliturvaetuuksia, mikä voi osaltaan vähentää kannustimia siirtyä työmarkkinoille.

 

Miten kotihoidon tukijärjestelmä voisi huomioida yhden vanhemman perheet nykyistä paremmin?

Yhden vanhemman perheet eivät muodosta homogeenista joukkoa ja monissa niin sanotuissa yhden vanhemman perhetilanteissa lapsella on toinen vanhempi, jonka perhetilanne vaikuttaa etuuksiin ja palveluihin. Esimerkiksi eroperheiltä vaaditaan yhtenevää ratkaisua kotihoidon tuen käytön osalta. Tämä tarkoittaa, että lapsella ei ole toisen huoltajansa perheessä oikeutta varhaiskasvatukseen, mikäli lapsen toinen vanhempi haluaa hoitaa lasta kotona kotihoidon tuella. Tämä on ongelmallista esimerkiksi vuoroasuvien lasten kohdalla, jos kotien tarpeet lapsen hoidon järjestämisen osalta eroavat toisistaan.

 

Olette vasta aloittaneet perhevapaakyselyn laajan aineiston analysoinnin. Miten kyselytutkimuksen toteuttaminen onnistui?

Vaikka kyselytutkimukset ovat kärsineet jo pitkään laskevista vastaajamääristä, Kelan toteuttamiin kyselyihin on saatu kohtuullisesti vastauksia. Niin tälläkin kertaa. Erityisesti ilahduttaa se, että saimme runsaasti erilaisissa elämäntilanteissa olevia, eri-ikäisiä ja eri puolilla Suomea asuvia vastaajia. Isät vastaavat yleensä kyselytutkimuksiin äitejä heikommin, mutta perhevapaakyselyssä heitä oli mukana kiitettävästi.

 

Mihin kysymyksiin toivot erityisesti löytäväsi vastauksia?

Itseäni kiinnostavat erityisesti juuri nämä kotihoidon tuen kysymykset. Haluaisin ymmärtää paremmin toisaalta sitä, mitkä työelämästä kumpuavat tekijät selittävät kotihoidon tuen käyttöä ja toisaalta sitä, miten lapsen hoitoon liittyvät asenteet vaikuttavat perhevapaiden käyttöön. Myös kotihoidon tukea käyttävien isien perustelut kotihoidon tuen käytölle kiinnostavat.

Jos saisit resurssit tutkia perheitä millaisella asetelmalla tai tutkimuksella tahansa, millaisen tutkimuksen toteuttaisit?

Jos nyt ajattelen perhevapaita, niin haluaisin seurata pitkittäisasetelmalla samoja perheitä pidemmän aikaan. Haluaisin päästä vertaamaan vapaiden käyttöön liittyviä aikeita ja ajatuksia myöhempään toteutuneeseen käyttöön. Minua kiinnostavat erityisesti myös perheiden sisäiset neuvottelut perhevapaiden käytöstä ja vanhempien roolit perhevapaiden käyttöä koskevassa päätöksenteossa.

 

Lähteet

(1) Närvi, Johanna & Kinnunen, Anu & Lammi-Taskula, Johanna & Miettinen, Anneli & Saarikallio-Torp, Miia (2023). Äitien kotihoidon tuen käytössä näkyvät niin työtilanne kuin hoivaihanteet – Perhevapaakyselyn 2022 tuloksia. Tutkimuksesta tiiviisti 7/2023, Suomen sosiaalinen tila 1/2023. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-408-033-0

(2) Räsänen, Tapio & Österbacka, Eva (2023). Lastenhoidon tukien uudistus voi lisätä tasa-arvoa sekä sukupuolten että sosioekonomisten ryhmien välillä. Tietoa päätösten tueksi 2/2023. Flux Policy Brief.  https://fluxconsortium.fi/fi/lastenhoidon-tukien-uudistus-voi-lisata-tasa-arvoa-seka-sukupuolten-etta-sosioekonomisten-ryhmien-valilla/

Kuva: Perheyhteiskunta.fi / Janita Vilkman

Katso lisää perhevapaakyselystä https://tietotarjotin.fi/tutkimushanke/118432/perhevapaakysely-2022 

 

Sateenkaariperheen alkuvaiheessa neuvotellaan lapsen hankkimisen oikeutuksesta, rahasta ja sukusolujen luovuttajasta

Lukuaika: 3 min.

Lasta haluavat seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat joutuvat sopimaan monista asioista sekä perheen sisällä että ulkopuolisten kanssa. Perheytymisprosessi käynnistyy lapsitoiveesta ja johtaa harkinnan, suunnittelun, erilaisten neuvotteluiden ja käytännön toimien kautta lopulta lapsen saapumiseen. Haluttu perhemuoto ja lapsen saamisen tapa vaikuttavat siihen, mistä kaikesta ja keiden kanssa prosessissa neuvotellaan.

’’Meillä oli luovuttajan kanssa selvät sävelet: hän oli vain luovuttaja ja ei missään tekemisissä perheemme kanssa. Sovittiin, että voidaan moikata jos kadulla tavataan. Sovimme myös, että hinta on parikymppiä. Hän ei olisi halunnut ottaa rahaa, mutta halusin maksaa. Se tuntui jotenkin selvemmältä.’’

Yksin lapsen hankkinut sateenkaariperheen äiti Nella kuvailee näin sukusolujen luovuttajan kanssa sopimiaan asioita. Nella halusi yrittää saada lapsen koti-inseminaatiolla ja oli etsinyt sukusolujen luovuttajaa internetin keskusteluryhmän kautta. Hän oli miettinyt etukäteen asiat, joista halusi sopia ja valinnut lopulta kahdesta ehdokkaasta sen, jonka kanssa oli päässyt haluamaansa lopputulokseen.

Nella on yksi väitöskirjatutkimukseeni liittyvään kyselyyn vastanneista. Hänen lisäkseen 73 sateenkaariperheen vanhempaa vastasi avoimiin kysymyksiin lapsen hankkimisesta. Vastaajien yleisin perhemuoto oli naisparin lapsiperhe. Muita perhemuotoja olivat yhden vanhemman sateenkaariperhe, miesparin lapsiperhe, kumppanuusvanhemmuus kahden ystävän välillä sekä kolmi- ja neliapilaperhe. Suurin osa lapsista oli syntynyt perheisiin – muita tapoja saapua perheeseen olivat ulkoinen adoptio ja lapsen sijoittaminen perheeseen.

 

Olemmeko valmiita saamaan lapsen – ja onko maailma tarpeeksi valmis?

’’Emme olleet kaikesta samaa mieltä. Mietimme, miten miespari otetaan vastaan eri yhteyksissä, kun mies hoivan antajana on monelle melko tuntematon asia. Meillä oli paljon keskusteluja siitä, kuinka voisimme suojella lasta ennakkoluuloilta. Mietimme jopa, onko oikein hankkia lapsi. Olisiko hänen elämänsä liian vaikeaa?’’

Janne kuvailee pohdintaa, jota he olivat käyneet puolisonsa kanssa toiveistaan saada lapsi. Osa kyselyyn vastaajista kertoi neuvotelleensa kumppaninsa kanssa jopa useita vuosia lapsen hankkimisesta. Toiveet saada lapsi olivat olleet voimakkaita, mutta samalla pelko ympäröivän maailman suhtautumisesta sateenkaariperheen lapseen oli aiheuttanut huolta. Pelot syrjinnästä tai lapsen kiusatuksi tulemisesta olivat kuitenkin osoittautuneet turhiksi.

 

Sukusoluja tutulta, tuntemattomalta vai joltain siitä väliltä?

Osa kyselyyn vastanneista naispareista ja itsellisesti lapsen hankkineista naisista oli halunnut käyttää nimenomaan tunnetun luovuttajan sukusoluja. Osa oli etsinyt Nellan tavoin luovuttajaa, jonka henkilöllisyys olisi tiedossa, mutta joka ei ollut tuttu entuudestaan. Toiset taas olivat halunneet tutun luovuttajan lähipiiristään.

Osalle vastaajista oli myös ollut alusta alkaen selvää, että he haluavat käyttää täysin anonyymin luovuttajan sukusoluja, kun taas toiset olivat päätyneet täysin anonyymiin luovuttajaan harkinnan jälkeen tai siinä tapauksessa, ettei sopivaa tuttua luovuttajaa ollut löytynyt.

Naisparit olivat keskustelleet siitä millaisia ominaisuuksia he toivoivat luovuttajalta ja millainen rooli tunnetulla luovuttajalla olisi perheen elämässä. Lapseen liittyvistä oikeuksista ja velvollisuuksista tai niiden puuttumisesta oli myöhemmin sovittu mahdollisten luovuttajien kanssa. Naisparien keskinäiset neuvottelut olivat osalla liittyneet siihen, kumpi yrittäisi tulla raskaaksi ja synnyttäisi lapsen. He olivat myös sopineet mitä kautta tarvittavat sukusolut hankittaisiin ja käytettäisiinkö hedelmöityshoitoklinikan palveluja vai koti-inseminaatiota.

 

Miten paljon lapsi saa maksaa?

Lähes kaikki vastaajat olivat neuvotelleet rahasta lapsen hankinnan yhteydessä. Tunnetun sukusolujen luovuttajan kanssa oli saatettu sopia siitä, maksetaanko siittiöistä korvausta. Yksityisen hedelmöityshoitoklinikan palveluja käyttäneet olivat pohtineet, miten pitkään hoitoja jatkettaisiin ja paljonko niihin oltaisiin valmiita käyttämään rahaa. Osa vastaajista oli käynyt myös lainaneuvotteluja pankin tai lähipiiriinsä kuuluvan henkilön kanssa hoitojen rahoituksesta. Lapseen liittyvien kustannusten jakamisesta oli neuvoteltu erityisesti niissä sateenkaariperheissä, jotka muodostuivat useammasta kuin yhdestä kotitaloudesta.

Monien osapuolten kanssa käydyt neuvottelut käsittelivät käytännön seikkojen ohella lapsen perheyhteisössä noudatettavia perinteitä ja lapsen kasvatusta. Lapsuudenperheen, muiden sukulaisten ja ystävien kanssa oli sovittu etukäteen tuesta ja käytännön avusta, jota he voisivat antaa vanhemmille lapsen saavuttua perheeseen.

 

Kaikkien osallisten on hyvä tietää, mitä haluavat

Arkielämä ja vanhempien keskinäiset suhteet olivat lapsen saavuttua perheeseen sujuneet sitä paremmin, mitä varhaisemmassa vaiheessa ja perusteellisemmin kaikki mukana olleet olivat päässeet sopimaan asioista keskenään. Neuvotteluja yhdessä lasta hankkivien osapuolten välillä pystyttiin käymään reilusti vain silloin, kun kaikki osalliset tiesivät, mitä haluavat.

Lasta haluavien olisikin hyvä ensin miettiä omalta osaltaan, millaiset asiat ovat heille tärkeitä vanhemmuuteen liittyen ja mistä he eivät ole valmiita tinkimään. Näiden pohdintojen merkitys kasvoi entisestään, jos lapsen saamiseen liittyi enemmän kuin kaksi aikuista ja/tai useampi kuin yksi kotitalous.

 

Väitöskirjatutkija Sonja Anttila (KM, KtaO, lo) tarkastelee tutkimuksessaan sateenkaariperheellisten perheytymisprosesseja neuvotteluiden, taloudellisten resurssien ja moninaisten läheissuhteiden merkitysten kautta. Hän työskentelee tällä hetkellä yliopisto-opettajana Helsingin yliopistossa. Väitöstutkimusta ovat rahoittaneet Home economics education for diversities-tutkimushanke, Elli Sunisen & Rachel Trobergin säätiö, Suomalainen Konkordialiitto ja Tampereen talouskoulun säätiö.

Kuvat: Pexels

Perhesuhteet haastavat lakeja muuttumaan

Lukuaika: 3 min.

Perheitä koskeva lainsäädäntö laahaa monimuotoisen todellisuuden jäljessä. Lakien ydinperhelähtöinen logiikka ei tunnista perheiden erilaisia tilanteita ja tärkeät lakimuutokset törmäävät liian usein poliittisen tahdon tai ohjauksen puutteeseen.

Perhesuhteita koskevalla lainsäädännöllä on perinteisesti nähty kolme rinnakkaista tehtävää: 1) Tiettyjen suhteiden sääntely, jonka avulla perustetaan oikeudellinen perhesuhde, esimerkiksi vanhemmuuden vahvistaminen tai avioliitto. 2) Taloudellisten suhteiden ja tulonsiirtojen sääntely, esimerkiksi perintöoikeus ja sosiaaliturva. 3) Heikompien osapuolten suojaaminen hyväksikäytöltä ja taloudelliselta ahdingolta, esimerkiksi avio-oikeus puolison omaisuuteen tai rintaperillisen lakiosa.

Työssäni Monimuotoiset perheet -verkostossa olen havainnut, että lainsäädäntö yhtäältä ohjaa perheitä tekemään tietynlaisia ratkaisuja, ja toisaalta hankaloittaa perheiden elämää silloin, kun ne eivät sovi sääntelyn raameihin.

 

Lain logiikka ja muutoksen moninaisuus

Elämme tilanteessa, jossa yhdenvertaisuusajattelun vahvistumisen myötä on vaikea säätää uusia lakeja ilman, että niissä huomioidaan perheiden monimuotoisuus. Perhelainsäädännön logiikka perustuu kuitenkin edelleen oletukselle kahdesta eri sukupuolta olevasta vanhemmasta ja heidän lapsistaan. Tämä vaikuttaa myös siihen, millaisia perhesuhteita lait tunnistavat.

Lainsäädäntötyössä lähdetään liikkeelle olemassa olevasta sääntelystä. Esimerkiksi avoliittoja vastaava logiikka löytyy avioliitosta. Sen sijaan monisuhteiden suojaaminen on vaikeampaa, koska niille ei nykylaissa ole kunnollista vertailukohtaa. Myöskään useamman kuin kahden vanhemman juridinen vahvistaminen lapselle ei sovi sellaisenaan nykyiseen lainsäädäntöön.

Lisäksi lainsäädäntö asettaa haasteita arkisissa tilanteissa. Esimerkiksi vanhempien eron jälkeen kahdessa eri kunnassa vuoroasuva lapsi voi saada palveluja vain kotikunnastaan, akuuttia sairaanhoitoa lukuunottamatta.

Muualla kirjoilla olevaa lasta ei myöskään katsota osaksi vanhempansa ruokakuntaa. Siksi asumistukea ei voida maksaa kuin toiselle vanhemmista, vaikka tilantarve on molemmissa kodeissa. Sisarusalennuksia esimerkiksi päivähoitomaksuista ei myönnetä, jos lapset eivät virallisesti asu samassa osoitteessa.

Kun lakia lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta muutettiin, selvitettiin mahdollisuutta siihen, että lapsi voisi olla kirjoilla kahdessa osoitteessa. Tämä tyrmättiin sillä perusteella, että kotikuntalain muutosta ei voida tehdä vain alaikäisten osalta, vaan se vaatisi kaksoiskuntalaisuuden selvittämistä laajemmin.

Perheiden näkökulmasta on turhauttavaa, että kesämökkiläisten kaksoiskuntalaisuus seisoo sen tiellä, että vuoroasuva lapsi voitaisiin tunnistaa osaksi molempia kotikuntiaan.

 

Lainsäädännön on muututtava – mutta mihin suuntaan?

Työssäni olen päivittäin tekemisissä niiden haasteiden kanssa, joita perheen jäykkä määritelmä lainsäädännössä aiheuttaa. Suurimmat ongelmat liittyvät sosiaaliturvan rakenteisiin. Perheiden väärintunnistaminen sosiaaliturvajärjestelmässä voi pahimmillaan synnyttää riippuvuustilanteita, jotka altistavat taloudelliselle hyväksikäytölle.

Esimerkiksi erotilanteessa asumistuen tiukat rajat voivat nostaa kynnystä erota lapsen toisesta vanhemmasta. Toisaalta yksinhuoltaja, jonka uusi puoliso muuttaa samaan talouteen, menettää osan omasta ja lapsensa sosiaaliturvasta, koska uuden puolison tulot vaikuttavat ruokakunnan tuloihin. Uusi puoliso ei kuitenkaan ole vastuussa puolisonsa lapsen toimeentulosta, mikä voi ajaa lapsen vanhemman taloudellisesti ahtaalle.

Kun lainsäädännön logiikka ei taivu monimuotoisuuden tunnistamiseen, jo käynnissä olevat lakimuutokset jäävät helposti torsoiksi. Esimerkiksi valmisteilla olevassa vanhemmuuslaissa tarve oikeudellisen vanhemmuuden uudelleen ajattelemiseen on ilmeinen niin sateenkaariperheiden, uusperheiden kuin huostaanoton seurauksena sijoitettujen lasten kannalta.

Lakia on kuitenkin lähdetty rakentamaan teknisenä uudistuksena, jossa yhdistetään äitiyslaki ja isyyslaki ilman suurempia sisältömuutoksia. Vaikka järjestöt ja asiantuntijat ovat toistuvasti tuoneet esiin tarpeen tosiasiallisten vanhemmuussuhteiden juridiselle tunnistamiselle, ilman oikeusministerin mandaattia lainvalmistelu joudutaan tekemään suppeasta lähtökohdasta.

Parhaillaan on siis valmistumassa laki, josta jo etukäteen tiedetään, ettei se tule toimimaan.

 

Etsintäkuulutus: ennakkoluulottomuus

Minkä pitäisi muuttua, jotta kaikkien perheiden olennaiset perhesuhteet ja tuen tarve tunnistettaisiin?

Palaan ajatukseen lainsäädännön logiikasta. Tähän mennessä perheiden monimuotoisuus on haluttu tunnistaa ja tunnustaa osana nykyisen lainsäädännön puitteita. Tässä ollaan jo melko pitkällä. On enää vähän lakeja, jotka kohtelevat kahta verrannollisessa tilanteessa olevaa perhettä eri tavoin.

Seuraavaksi pitää ottaa ne askeleet, jotka vievät perhelainsäädäntöä kohti sitä, että sääntelyn logiikka poikkeaa kahden eri sukupuolta olevan vanhemman ja heidän lastensa perheestä.

Voisiko esimerkiksi perinnön lakiosaa laajentaa rintaperillisten ohella uusperheen bonuslapsille? Voisiko lapsella olla enemmän kuin kaksi juridista vanhempaa? Voisiko vanhemman sukupuolikirjaus väestörekisterissä olla se, minkä tämä kokee oikeaksi? Voisiko ulkomailta muuttaneella perheenyhdistäjällä olla oikeus tuoda mukanaan oman määritelmänsä mukainen perhe?

Kun lainsäädäntöä mietitään uudelleen, tulee ratkaistavaksi monia kysymyksiä, joista osa on myös taloudellisia. Asumistuen maksaminen vuoroasuvasta lapsesta kahteen kotiin ei ole ilmaista, ei myöskään sosiaaliturvan perhekäsityksen laajentaminen. Lähtökohdaksi on kuitenkin otettava se, että perhesuhteiden tunnistaminen saa maksaa, koska niiden tunnistamatta jättäminen maksaa vielä enemmän.

Nykyjärjestelmä asettaa erilaiset perheet eriarvoiseen asemaan. Lainsäädäntöön sisältyvä ydinperheen normi tarkoittaa, että järjestelmä tukee ennen kaikkea niitä perheitä, joissa vanhempia on kaksi ja he asuvat samassa taloudessa. Tämä huonontaa jo ennestään hauraissa perhetilanteissa elävien ihmisten asemaa.

Ajattelen, että yhteiskunta on olemassa perheitä varten, ei toisinpäin. Jos tämä hyväksytään lähtökohdaksi, on perheet pystyttävä tunnistamaan kaikessa monimuotoisuudessaan. Sen on tarkoitettava paitsi lainsäädännön ydinperhelogiikasta poikkeamista, myös rahallisia panostuksia perheiden tukemiseen kaikissa elämäntilanteissa. Se on pidemmällä tähtäimellä myös yhteiskunnan etu.

 

FT Anna Moring on johtava asiantuntija Monimuotoiset perheet -verkostossa. Hän on tarkastellut tutkimuksissaan perheihanteita, sukulaisuuteen liittyviä normeja ja viimeksi suomalaisten perhevapaiden historiaa monimuotoisten perheiden näkökulmasta.

 

Kuva: Pixabay

Muuttuvan isyyden jäljillä

Lukuaika: 3 min.

Yhteiskunnallinen isyyskeskustelu on jo pitkään kytkeytynyt työn ja hoivan jakoon kahden vanhemman heteroperheissä sekä havaintoon hoivaavien isyyksien yleistymisestä. Mistä muusta isyyden muutoksessa on kyse?

Laaja kokoelma suomalaista ja kansainvälistä tutkimuskirjallisuutta kuvaa, kuinka kulttuuriset käsitykset ja ideaalit isyydestä ovat muuttuneet viimeisten vuosikymmenten aikana. Ennen kaikkea kyse on ollut siitä, että hoivaavasta ja vanhemmuutta jakavasta isyydestä on tullut sekä kulttuurista valtavirtaa että osa monen perheen arkisia käytäntöjä. Muun muassa brittiläinen sosiologi Esther Dermott (1) ja suomalainen isyystutkija-emeritus Jouko Huttunen (2) ovat kuvanneet, kuinka miehet ovat viime vuosituhannen loppupuolelta alkaen lähestyneet perheen emotionaalista keskiötä.

Toiseksi ymmärrys isyyden erilaisista muodoista on kasvanut. Nykypäivänä isyyden ymmärretään voivan olla luonteeltaan niin biologista, juridista, sosiaalista kuin psykologistakin (3). Joskus isyyden erilaiset muodot nivoutuvat yhteen saman henkilön vanhemmuudessa, joskus eivät.

Myös isäksi tulon moninaiset muodot ja isyyden toteutuminen heteromuotoisten suhteiden ulkopuolella on tullut aiempaa näkyvämmäksi itsellisten miesten, kumppanuusvanhemmuuden, miesparien, apilaperheiden ja lapsensa synnyttäneiden miesten myötä. Toisaalta syntyvyyden laskiessa yhä harvemmasta miehestä tulee ylipäätänsä isä.

Samaan aikaan kun käsitykset miehuudesta ja miehenä olosta ovat moninaistuneet ja muuttuneet aiempaa sallivammiksi, miesten herkkyyden, haurauden ja haavoittuvuuden kaltaiset tabut ovat hiljalleen purkautumassa. Tämän myötä entistä useampi isä uskaltaa hakea apua ja tukea esimerkiksi masennukseen tai muihin elämän kipukohtiin.

 

Vanhempien työnjako ja isyys identiteettinä muuttuvat hitaasti

Aiempaa moninaisemman isyysymmärryksen rinnalla on havaittavissa myös monenlaisia jatkumoita. Esimerkiksi hoivaavan isyyden yleistymisestä huolimatta niin ajankäyttötutkimukset, perhevapaatilastot, vanhempien omat kuvaukset kuin myös arkiset havainnot äideistä lastensa asioiden ensisijaisina hoitajina kertovat pinttyneistä sukupuolittuneista jakolinjoista lasten hoidossa ja hoivassa.

Toinen keskeinen pysyvyys on isyyden käsitteen kuin kiveen kirjoitettu sidoksellisuus miessukupuoleen. Vaikka ymmärrys sukupuolten moninaisuudesta on laajentunut yhteiskunnassamme, vanhemmuutta kuvaavat käsitteet muistuttavat edelleen binäärisestä sukupuolikäsityksestä.

Siinä missä vanhemmuuden käytännöt ymmärretään nykyään useimmiten sukupuolesta riippumattomaksi, niin identiteettikategorioina isyys ja äitiys ovat pitäneet pintansa. Tutkimusten mukaan isänä olo on monille miehille tärkeä ja keskeinen osa identiteettiä. Yhteiskunnallisesti tärkeää kuitenkin on että isyys – ja yhtälailla äitiys – nähdään joustavina käsitteinä, joita kuka tahansa voi käyttää itsestään juuri haluamallaan tavalla.

 

Isyyttä pitää tutkia myös heteroperheiden ulkopuolella

Entä mikä on tieteen rooli isyyden muutoksen paikantamisessa? Jo nyt tutkimus on nostanut esiin tärkeitä havaintoja niin hoivaavan isyyden lisääntymisestä kuin sukupuolittuneiden käytäntöjen pysyvyydestä.

Jotta ilmiötä ymmärrettäisiin paremmin, on tärkeää tarkastella isyyden muutosta ja sen moninaisuutta myös heteromuotoisen perheen ulkopuolella. Yhteiskuntaluokan, sukupuolen ja etnisyyden kaltaiset risteävät erot huomioiva isyyden tutkimus loistaa suomessa poissaolollaan ja on vähäistä myös kansainvälisesti.

Isyyden tulevat muutokset ovat vielä hämärän peitossa. Hiljaisia signaaleja on vaikea tulkita, ja esimerkiksi koronapandemian pitkän ajan seurauksia vanhemmuudelle ja tasa-arvolle voi vasta arvailla, vaikka useimmat veikkaukset ovatkin olleet varsin pessimistisiä.

Positiivisesta näkökulmasta katsottuna aiempaa moninaisemmissa elämäntilanteissa elävät miehet voivat tulla isiksi. Yhä useammat miehet purkavat stereotyyppisiä käsityksiä vanhemmuudesta ja sukupuolesta. He luovat herkkyyden ja hoivan avulla emotionaalisesti entistä läheisempiä suhteita lapsiinsa. Nämä ovat lasten ja perheiden hyvinvoinnin ja tasa-arvon kannalta myönteisiä kehityskulkuja, joiden soisi vahvistuvan myös jatkossa.

 

Perheet ovat aina olleet monimuotoisia ja lapsia on saapunut perheisiin erilaisia reittejä. Vaikka uudenlaiset tavat saada lapsia jättävät merkkejään vanhemmuuteen, hoiva on säilynyt perhe-elämän keskiössä. Perhe 2.0 -kirjoitussarjassa pohditaan lapsiperheellistymisen uudempia muotoja ja vanhemmuuksien tulevaisuutta. 

Sarja tuotetaan yhteistyössä Lisääntymisen tulevaisuus -hankkeen kanssa. Hankkeen kaikille avoin webinaari “Tulevaisuuden perhe – Miltä se näyttää?” järjestettiin 3.11.2020.

 

Lähteet

(1) Dermott, Esther (2008). Intimate fatherhood. London: Routledge.

(2) Huttunen, Jouko (2001). Isänä olemisen uudet suunnat. Hoiva-isiä, etä-isiä ja ero-isiä. Jyväskylä: PS-Kustannus.

(3) Huttunen, Jouko (2014). Isyyden muutos ja tulevaisuus Teoksessa Petteri Eerola & Johanna Mykkänen (toim.), Isän kokemus. Helsinki: Gaudeamus, 178-196.

 

KT, YTM Petteri Eerola työskentelee yliopistonopettajana Jyväskylän yliopistossa ja tutkijatohtorina Tampereen yliopistossa. Eerola on tutkinut perheitä, vanhemmuutta ja miesten isyyskokemuksia vuodesta 2009 alkaen.

 

Sarjan muut kirjoitukset

Siru Lehto: Psykososiaalinen tuki jää lapsettomuuden hoidossa lisääntymisteknologian jalkoihin

Elina Helosvuori: Hedelmöityshoidot ovat erityinen tapa tulla vanhemmaksi

Elli Lehikoinen: Fiktion valta ja lisääntyminen

Tiia Sudenkaarne: Kuka saa lisääntyä?