Perheen arvoitus

Lukuaika: 3 min.

Perhettä on väitetty käsitteenä puolikuolleeksi, mutta se pitää pintansa tutkimuksessa ja ihmisten arjessa. Millä tavoin häilyvän perheen jäljille voidaan päästä tutkimuksessa?

Perhe herättää jokaisessa meistä välittömiä mielleyhtymiä. Tutkijalle perhe on käsitteenä ja tutkimuskohteena haaste, osaksi juuri arkisuutensa vuoksi. Käsitteen näennäinen yksinkertaisuus kätkee alleen paitsi historiallista painolastia myös merkitysten ja näkökulmien moninaisuuden. Joidenkin tutkijoiden mielestä perheen käsite hajoaa tämän vuoksi omaan mahdottomuuteensa.

Saksalaiset sosiologit Ulrich Beck ja Elisabeth Beck-Gernsheim ovat esimerkiksi kysyneet, voidaanko individualisoituvan yhteiskunnan ilmiöitä tavoittaa tilastollisten luokitteluiden avulla. Onko vielä jäljellä universaaleja, sosiaalista elämää kuvaavia perusyksikköjä, jollaisia kotitalous tai perhe ovat kenties joskus olleet? Beckit ovat nimenneet perheen zombie-kategoriaksi eli käsitteeksi, joka on käytössä ja elossa siitä huolimatta, että se on oikeastaan kuollut. (1)

Perhe on tämän ajattelun mukaan zombie-kategoria, koska siihen liitetyt henkilökohtaiset merkitykset vaihtelevat. Yksilöllisten mieltymysten ja valintojen varaan rakentuvaa perhettä on vaikeaa määritellä yleispätevästi ja tunnistaa empiirisesti eli havainnointiin tai mittaamiseen perustuvan tutkimuksen keinoin.

 

Perhemääritelmät tutkimuskohteena

Beckien epäilyksistä huolimatta alati elämänkulussa muuttuviin subjektiivisiin käsityksiin perheestä on kuitenkin kyetty tarttumaan lukuisissa tutkimuksissa. Perheen monitulkintaisuus ja yksilölliset merkitykset voidaan asettaa tutkimuksen lähtökohdaksi, kuten olemme tehneet Avioliittoperheen tuolla puolen -hankkeessa, jossa sovelsimme niin kutsuttua konfigurationaalista näkökulmaa. Tällä tarkoitetaan yleisempää kiinnostusta ihmistä ympäröiviin sosiaalisiin siteisiin, joista perheen ajatellaan olevan vain yksi esimerkki. Tutkimuksen keinoin voidaan selvittää, millä tavoin perheeksi määritellyt suhteet eroavat muista sosiaalisista suhteista. Perhettä pyritään lähestymään avoimena, tutkimuksessa selvitettävänä asiana ja tutkittavien omien määrittelyiden kautta. (2)

Väitöstutkimuksessani tarkastelen naimattomien helsinkiläisnaisten perhekäsityksiä, tukiverkostoja ja perheellistymistä muun muassa konfigurationaalisesta näkökulmasta. Tutkittavien valintaan liittyviä kriteereitä ovat olleet lapsen saaminen ja se, että tutkittavat eivät ole lapsen saamisen aikaan olleet naimisissa. Ajatuksena on, että tällaisia äitejä tutkimalla tavoitamme parhaiten sellaisia perheellistymisen muotoja, joita syntyy (hetero)avioliittoperheen raamien ulkopuolella. Henkilökohtaisten perhekäsitysten ja tukiverkostojen kartoittaminen puolestaan mahdollistaa kotitaloutta ja verisukulaisuuksia laajemman kuvan piirtämisen äitien läheisistä suhteista.

Äitien omien perhekäsitysten ohella olemme olleet kiinnostuneita siitä, keitä äidit katsovat kuuluvan vastasyntyneen lapsensa perheeseen. Tällöin olemme ottaneet annettuna, että lapsen perheeseen kuuluu vauvan synnyttänyt äiti – kysymystä vastasyntyneen perheestä kun on ylipäätään hankalaa lähestyä muuten kuin lapsen vanhemman tai vanhempien kautta. Pyysimme äitejä listaamaan vauvan perheeseen kuuluvia henkilöitä, korostaen kiinnostusta äitien henkilökohtaiseen käsitykseen lapsen perheestä.

Löysimme taustaltaan melko samankaltaisten äitien vastauksista (N = 195) neljä toisistaan selvästi erottuvaa lapsen perhettä (3). Aineiston yleisimmän perhetyypin nimesimme sukulaisperheeksi: siinä lapsen perheeseen oli tyypillisesti nimetty laajasti molempien vanhempien sukua. Parisuhdekeskeiseen perheeseen vastaajat olivat nimenneet tyypillisesti vain lapsen isän ja mahdollisia sisaruksia. Laajentunut ensiperhe ystävillä sisälsi puolestaan molempien vanhempien sukulaisten lisäksi ystäviä ja äitiperheessä painottuivat äidin puolen suku ja ystävät.

 

Sijaitseeko perhe kotitalousyksikössä?

Eniten perinteistä ydinperhemallia muistuttanut parisuhdekeskeinen perhe ei ollut tutkimusaineistossa hallitseva perhetyyppi (24 %), vaikka 87 prosenttia vastaajista oli vakiintuneessa avoliitossa eläviä äitejä. Vain 11 prosenttia vastaajista ajatteli, että vauvan perhe muodostuu vain samassa kotitaloudessa elävistä ihmisistä. Lapsen perhe siis laajeni tutkimuksemme perusteella usein kotitalouden ulkopuolelle: enimmäkseen muualla asuviin sukulaisiin, mutta usein myös ystäviin.

Yhtenä ongelmana perheitä koskevassa tutkimuksessa on usein nähty tutkimuksen kohdistuminen juuri kotitalousyksikköön. Yhdysvaltalaissosiologit Jaber Gubrium ja James Holstein ovat kutsuneet perhetutkimuksen kotitalouskeskeisyyttä ”metodologiseksi imperatiiviksi” (4). Tällä he tarkoittavat tutkimuksessa toistuvaa oletusta siitä, että kotitalous on kaikista aidoimman perhettä koskevan tiedon ja kokemuksen lähde.

Gubrium ja Holstein kiinnittävät huomiota siihen, miten perheelle annetaan tutkimuksessa yksilöt ylittävä rooli: kotitalouteen sijoittuvan perheen nähdään tekevän asioita ja vaikuttavan asiaintiloihin. Tällaisen asetelman voi nähdä esimerkiksi tutkimuksissa, joissa tarkastellaan perherakenteen sekä lapsen hyvinvoinnin ja kehityksen välisiä yhteyksiä. Näissä tutkimuksissa kotitaloudessa oleva perherakenne, vaikkapa yhden vanhemman perhe, kahden vanhemman perhe tai samaa sukupuolta olevien vanhempien perhe, katsotaan muuttujaksi, jolla on yhteys siihen miten lapsi kehittyy.

 

Perheen jäljittäminen vaatii luovuutta

Omassa tutkimuksessani tehdyt havainnot kertovat paitsi yksilöllisistä perhekäsityksistä, myös perheenä elämisen tapoihin liittyvistä muutoksista, joita liittomuotojen ja kotitalouksien luokitteluun perustuvat perhetilastot eivät tavoita.

Kun tarkastellaan vaikkapa äitien käsityksiä lapsen perheestä, voidaan havaita, ettei perhe välttämättä muodostu pelkästään parisuhteen puitteissa. Ja vaikka verisukulaisuus pitää edelleen pintansa, nousevat lapsen perheessä usein tärkeään asemaan vanhempien ystävät, joiden roolin merkityksellisyys tutkittavien arjessa rakentuu tiiviin yhteydenpidon ja koetun läheisyyden varaan.

Perhettä käsitteenä lienee mahdotonta – ja tarpeetonta – haudata. Sosiaalisena yksikkönäkin se on moninaistuvista määritelmistään huolimatta yhä vahvasti olemassa.

Mutta perheen muutos ja siihen liitettyjen merkitysten ja arjen käytäntöjen yksilöllistyminen vaativat tutkijalta luovuutta. Lisäksi tarvitaan valmiutta tarkastella kriittisesti käytössä olevia työvälineitä eli läheisiä suhteita koskevia käsitteitä ja kategorioita.

 

Kirjoittaja: Vaula Tuomaala
Kuva: Pixabay & stocksnap.io

 

Lähteet

(1) Beck, Ulrich & Beck-Gernsheim, Elisabeth (2001/2008) Individualization. Institutionalized Individualism and its Social and Political Consequences. Sage Publications.

(2) Castrén, Anna-Maija (2014) Konfigurationaalinen näkökulma perheeseen. Teoksessa: Jallinoja, Riitta; Hurme, Helena & Jokinen, Kimmo (toim.) Perhetutkimuksen suuntauksia. Helsinki: Gaudeamus.

(3) Tuomaala, Vaula, Anna-Maija Castrén & Pertti Töttö (2017) The first family: Newborn babies’ family members according to unmarried mothers in Finland (työnimi). Artikkelikäsikirjoitus.

(4) Gubrium, Jaber F. & Holstein, James A. (1990) What is Family? Mayfield Publishing Company.

Meillä kaikilla on kaksi perhettä

Lukuaika: 3 min.

Ihanteellinen kuva omasta perheestämme ei useinkaan kohtaa sitä arkista perhettä, jonka kanssa elämme. Toiveiden ja todellisuuden ristiriita tulee näkyväksi erityisesti kriiseissä ja muutostilanteissa, mutta on olemassa myös muulloin. Itse asiassa voidaan ajatella, että meillä kaikilla on ikään kuin kaksi perhettä.

Jokaisella on kuvitelmia siitä, millaista perhe-elämän tulisi olla. Olemme kaikki myös kokeneet niitä hetkiä, jolloin perheeseen kohdistamamme odotukset eivät ole täyttyneet. Tällainen hetki voi olla esimerkiksi joulunvietto, jossa ei vallitsekaan leppoisa ja sukuyhteyttä vaaliva tunnelma, vaan yksi stressaantuu järjestelyistä, toinen humaltuu liikaa ja kolmas murjottaa. Odotukset joutuvat koetukselle myös parisuhteen päättyessä, jolloin unelma yhteisestä tulevaisuudesta murtuu. Tai aikuisten sisarusten suhteet saattavat perintöriidan seurauksena muuttua jännitteisiksi tai jopa katketa, aiheuttaen samalla ehkä katkoksia myös muihin suhteisiin sukulaispiirissä.

Historioitsija John Gillis (1) erottelee kaksi rinnakkaista perheen käsitettä: kuvitellun perheen ja eletyn perheen. Kuviteltu perhe viittaa siihen, millaisena haluaisimme perheemme nähdä. Se on mielikuva, joka kytkeytyy kollektiivisesti jaettuihin ihanteisiin perheestä, perherituaaleihin ja perhettä koskeviin myytteihin. Tämä on perhe, jonka varassa elämme: se merkitsee meille ennen kaikkea emotionaalista yhteenkuulumista, läheisyyttä ja tukea.

Eletty perhe puolestaan viittaa arkiseen perhe-elämään. Toisin kuin kuviteltu perhe, tämä eletty perhe pitää sisällään myös ristiriitoja, jännitteitä, konflikteja ja katkoksia. Se on perhe, jonka kanssa elämme, kaikkine puutteineenkin.

Suhteet ihmisten välillä näyttäytyvät erilaisina kuvitellussa perheessä ja eletyssä perheessä. Kuviteltuun perheeseen liittyy ajatus jatkuvuudesta ja luotettavuudesta: perhesuhteita pidetään pysyvinä ja muuttumattomina. Eletyn perheen todellisuus on toisenlainen: arjessa suhteisiin tulee säröjä tai pitkiäkin katkoksia ristiriitojen seurauksena. Eletyt perhesuhteet ovat alttiita muutokselle, ja yksittäinen muutos perheessä voi asettaa useammankin suhteen uuteen valoon. Näin voi tapahtua esimerkiksi eron jälkeen tai uudessa parisuhteessa, kun lähipiiriin ilmestyy uusia ihmisiä, esimerkiksi uuden kumppanin lapsi.

Eletyn perheen arkinen suhdemuodostelma ei siis useinkaan vastaa kuvitellun perheen suhteiden joukkoa. Emme esimerkiksi välttämättä onnistu vaalimaan läheistä suhdetta omiin vanhempiimme vaikka toivoisimmekin. Toisaalta eletty perheemme saattaakin pitää sisällään vaikkapa läheisiä ystäviä, joita taas ei kuviteltuun perheeseen, kollektiivisesti jaettuun perheideaaliin, usein kuulu.

Gillisin erottelu kuvitellun ja eletyn perheen välillä tekee näkyväksi ristiriitaisuuden, joka perheeseen ja perhesuhteisiin liittyy. Kollektiivisesti jaetut ideaalit, myytit ja ihanteet perheestä näkyvät median kuvastossa ja populaarikulttuurissa. Ne tarjoavat meille eräänlaisen tulkintakehyksen, jonka avulla jäsennämme kokemusta eletyn elämän perheestä.

perheyhteiskunta.fi / Sonya Mantere

Populaarikulttuurissa kuvitellun perheen ja eletyn perheen erottelua heijastavia kuvauksia löytyy esimerkiksi 2000-luvun suositusta tv-sarjasta Gilmoren tytöt (2000–2007, 2016). Sarjassa käsitellään kevyellä otteella perhesuhteisiin kohdistuvien odotusten ja todellisuuden ristiriitaa, joka on yksi sarjan keskeisistä jännitteistä.

Gilmoren tytöissä teininä äidiksi tullut Lorelai, hänen teini-ikäinen tyttärensä Rory sekä Lorelain vanhemmat Emily ja Richard törmäilevät jatkuvasti tahoillaan eletyn ja kuvitellun perheen ristiriitaan. Emily ja Richard kärsivät etäisestä suhteestaan Lorelaihin ja pettyvät toistuvasti tämän elämäntapavalintoihin, jotka ovat ristiriidassa vanhempien yläluokkaiseen asemaan kytkeytyvien käyttäytymisnormien kanssa. Emilylle ja Richardille perherituaalit ja se, millaisena perhe ulkopuolisille näyttäytyy, ovat keskeisessä asemassa. Gillisin ajatuksen mukaan elettyä perhettä tulkitaan kuvitellun perheen kautta. Emilyn, Richardin ja Lorelain tapauksessa se johtaa useimmiten voimakkaisiin ristiriitoihin ja pettymyksiin.

Lorelain kuvitellussa perheessä omia vanhempia pidetään etäällä, kaukana eletystä perheestä ja omasta arjesta, ihmisinä, joita tavataan mielellään pikaisesti juhlapyhinä. Kuvitelma törmää todellisuuteen, kun vanhemmista tulee tuen ja avunannon kautta osa elettyä perhettä. Suhde ei enää olekaan niukkaan yhteydenpitoon perustuva etäinen suhde, vaan kerta toisensa jälkeen illallispöydässä päädytään kiivaisiin väittelyihin henkilökohtaisista asioista ja voimakkaat ristiriidat johtavat jopa katkoksiin tyttären ja vanhempien suhteissa.

Sarjan hahmot tulkitsevat elettyä perhettä omista lähtökohdistaan, kuitenkin aina peilaten sitä kuviteltuun perheeseen. Sarjassa perhesuhteisiin liittyvää ristiriitaisuutta tehdään näkyväksi ja samalla onnistutaan hiukan kyseenalaistamaan perheeseen kohdistuvia kollektiivisia ideaaleja.

Kuvitellun perheen ja eletyn perheen käsitteiden avulla voidaan tarkastella sitä, mikä perhe on ja mikä on ihmisten kokemus siitä, oli sitten kyse meistä itsestämme tai perhettä koskevan tutkimuksen kohteista. Tarvitsemme sekä perhettä, jonka varassa elämme, että perhettä, jonka kanssa elämme.

Lähteet:

(1) Gillis, John (1997) A World of Their Own Making. Myth, Ritual, and the Quest for Family Values. Cambridge, Massachusetts: Harvard University Press.