Outi Fingerroos: Stereotypiat varjostavat perheenyhdistämisistä käytävää keskustelua

Lukuaika: 2 min.

Jyväskylän yliopiston etnologian professori, akatemiatutkija Outi Fingerroos vastasi kolmeen kysymykseen perhesuhteiden tutkimisesta. Fingerroosin, Anna-Maria Tapanisen ja Marja Tiilikaisen toimittama kirja Perheenyhdistäminen: Kuka saa perheen Suomeen, kuka ei ja miksi? (Vastapaino) ilmestyi 19.4.2016.

OutiFingerroos2014

Mitä perhesuhteisiin liittyvää asiaa tutkit? Miten tutkimusaihe liittyy omaan tieteenalaasi? 

Teen akatemiatutkijan rahoituksella tutkimusta somalien perheenyhdistämisestä etenkin viranomais- ja kansalaisjärjestönäkökulmasta. Olen haastatellut prosessiin työnsä puolesta kytkeytyviä tahoja ja pyrkinyt kokemusperäisen tiedon esille nostamiseen.

Itseäni on tässä aiheessa motivoinut ajankohtaisuuden lisäksi se, että viranomaisten ja kansalaisjärjestöjen työkenttä on polarisoitunut ja stereotypisoitunut samoin kuin puhe maahanmuuttajista itsestäänkin. Esimerkiksi Suomen Punainen Risti on jatkuvien parjauskampanjoiden kohteena ja Maahanmuuttoviraston työntekijöitä on uhattu sen työn vuoksi, mitä he tekevät.

Näkökulmaani voi kutsua yhteiskuntaetnologiaksi ja samalla kuin myös oral history -tyypin muistitietotutkimukseksi. Tämän tyyppiseen yhteiskunnallisesti merkitykselliseen tutkimukseen olemme Jyväskylän yliopiston etnologiassa tulevaisuudessa profiloitumassa. Ehkä tutkimustani voi pitää professorin tekemänä pelinavauksena tähän suuntaan.

Tavoitteena on tuottaa tutkimustietoa myös akateemista yhteisöä laajemmalle lukijakunnalle.

 

Minkä perhesuhteisiin liittyvän seikan haluaisit omasta tutkimuksestasi jakaa blogin lukijoille?

Kirjassa on tehty muutama keskeinen havainto. Ensinnäkin perhekäsitysten erilaisuus aiheuttaa jännitteitä eri kulttuureista tulevien ihmisten välille. Lainsäädännössä ja päätöksenteossa pyritään kuitenkin perheisiin liittyvien käsitysten yksinkertaistamiseen ja sitä kautta etenkin perhemuuton hallintaan. Mitä tulee perheiden yhdistämiseen käytännössä, EU-kansalaisilla on suurempi liikkumavara ihmissuhteiden luomisessa kuin EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tulevilla, niin kutsutuilla kolmansien maiden kansalaisilla.

Toiseksi haluan korostaa, että julkisuudessa paljon esillä ollut oletus kansainvälistä suojelua saavien, esimerkiksi pakolaistaustaisten ihmisten hallitsemattomasta perheenyhdistämisestä on harhaanjohtava. Esimerkiksi vuonna 2015 vain 16 prosenttia myönteisistä päätöksistä oli sellaisia, joissa perheenkokoajan oleskelulupa perustui kansainväliseen suojeluun. Edeltävinä vuosina osuus on ollut vielä pienempi.

Pääosan perhesiteen perusteella myönnetyistä oleskeluluvista saavat siis esimerkiksi työn perässä Suomeen tulleiden ulkomaalaisten perheenjäsenet tai Suomen kansalaisten EU:n ulkopuolelta tulevia perheenjäsenet.

Oma huolenaiheensa on hallituksen esitys eduskunnalle ulkomaalaislain muuttamisesta, joka annettiin eduskunnalle 7.4.2016. Eduskuntakäsittelyssä olevassa esityksessä erikoista on se, että perheenyhdistämisen kriteerejä ehdotetaan tiukennettavaksi EU:n perheenyhdistämisdirektiiviin vedoten. Tarkoituksena on vähentää Suomen vetovoimaisuutta maahanmuuton kohdemaana.

Esityksen jättäneet hallituspuolueet ja sisäministeriö eivät tunnu ymmärtävän, että kansainvälistä suojelua saaneille perheenyhdistäminen on jo nyt erittäin vaikeaa. Hakijamäärät romahtivat vuonna 2010 voimaan tulleiden ulkomaalaislain muutosten myötä, jolloin hakemisesta tehtiin monille yksinkertaisesti mahdotonta.

Huolestuttavinta on, että ulkomaalaislakia pyritään nyt muuttamaan siten, että kansainvälistä tai tilapäistä suojelua saavien perheenjäseniltä edellytettäisiin tietyin poikkeuksin turvattua toimeentuloa, jotta perheenjäseniä saisi tuoda maahan. Tämä ei vastaa EU:n perheenyhdistämisdirektiivin henkeä, jonka mukaan Euroopan unionin olisi varmistettava jäsenvaltioiden alueella laillisesti oleskelevien kolmansien maiden kansalaisten oikeudenmukainen kohtelu.

 

Mikä on ollut tämän tutkimuksen tekemisessä palkitsevinta? Entä haastavinta?

Palkitsevinta on se, että olen päässyt viranomaisten ja kansalaisjärjestöjen työntekijöiden kokemusten äärelle ja he ovat arvostaneet tekemääni tutkimusta.

Olen iloinen siitä, että tutkimustuloksilla on ilmiselvästi yhteiskunnallista merkitystä.

Vaikeinta on ollut näistä kokemuksista – ja koko perheenyhdistämisen ilmiöstä – kirjoittaminen.

Tutkimuseettiset näkökohdat ovat olleet haastavia, sillä viranomaisetnografia on vaatinut tarkkaan anonymiteetin suojelua, osin hankalia sopimuskäytänteitä ja myös pohdintaa siitä, mitä näkökohtia tutkijana voin kohtuuden nimissä tuoda julki. Ikävältä nettiroskaltakaan en ole välttynyt.

 

Kysymykset & tekstin toimitus: Vaula Tuomaala
Kuva: Matleena Jänis