Meillä kaikilla on kaksi perhettä

Ihanteellinen kuva omasta perheestämme ei useinkaan kohtaa sitä arkista perhettä, jonka kanssa elämme. Toiveiden ja todellisuuden ristiriita tulee näkyväksi erityisesti kriiseissä ja muutostilanteissa, mutta on olemassa myös muulloin. Itse asiassa voidaan ajatella, että meillä kaikilla on ikään kuin kaksi perhettä.

 

Jokaisella on kuvitelmia siitä, millaista perhe-elämän tulisi olla. Olemme kaikki myös kokeneet niitä hetkiä, jolloin perheeseen kohdistamamme odotukset eivät ole täyttyneet. Tällainen hetki voi olla esimerkiksi joulunvietto, jossa ei vallitsekaan leppoisa ja sukuyhteyttä vaaliva tunnelma, vaan yksi stressaantuu järjestelyistä, toinen humaltuu liikaa ja kolmas murjottaa. Odotukset joutuvat koetukselle myös parisuhteen päättyessä, jolloin unelma yhteisestä tulevaisuudesta murtuu. Tai aikuisten sisarusten suhteet saattavat perintöriidan seurauksena muuttua jännitteisiksi tai jopa katketa, aiheuttaen samalla ehkä katkoksia myös muihin suhteisiin sukulaispiirissä.

Historioitsija John Gillis (1) erottelee kaksi rinnakkaista perheen käsitettä: kuvitellun perheen ja eletyn perheen. Kuviteltu perhe viittaa siihen, millaisena haluaisimme perheemme nähdä. Se on mielikuva, joka kytkeytyy kollektiivisesti jaettuihin ihanteisiin perheestä, perherituaaleihin ja perhettä koskeviin myytteihin. Tämä on perhe, jonka varassa elämme: se merkitsee meille ennen kaikkea emotionaalista yhteenkuulumista, läheisyyttä ja tukea.

Eletty perhe puolestaan viittaa arkiseen perhe-elämään. Toisin kuin kuviteltu perhe, tämä eletty perhe pitää sisällään myös ristiriitoja, jännitteitä, konflikteja ja katkoksia. Se on perhe, jonka kanssa elämme, kaikkine puutteineenkin.

Suhteet ihmisten välillä näyttäytyvät erilaisina kuvitellussa perheessä ja eletyssä perheessä. Kuviteltuun perheeseen liittyy ajatus jatkuvuudesta ja luotettavuudesta: perhesuhteita pidetään pysyvinä ja muuttumattomina. Eletyn perheen todellisuus on toisenlainen: arjessa suhteisiin tulee säröjä tai pitkiäkin katkoksia ristiriitojen seurauksena. Eletyt perhesuhteet ovat alttiita muutokselle, ja yksittäinen muutos perheessä voi asettaa useammankin suhteen uuteen valoon. Näin voi tapahtua esimerkiksi eron jälkeen tai uudessa parisuhteessa, kun lähipiiriin ilmestyy uusia ihmisiä, esimerkiksi uuden kumppanin lapsi.

Eletyn perheen arkinen suhdemuodostelma ei siis useinkaan vastaa kuvitellun perheen suhteiden joukkoa. Emme esimerkiksi välttämättä onnistu vaalimaan läheistä suhdetta omiin vanhempiimme vaikka toivoisimmekin. Toisaalta eletty perheemme saattaakin pitää sisällään vaikkapa läheisiä ystäviä, joita taas ei kuviteltuun perheeseen, kollektiivisesti jaettuun perheideaaliin, usein kuulu.

Gillisin erottelu kuvitellun ja eletyn perheen välillä tekee näkyväksi ristiriitaisuuden, joka perheeseen ja perhesuhteisiin liittyy. Kollektiivisesti jaetut ideaalit, myytit ja ihanteet perheestä näkyvät median kuvastossa ja populaarikulttuurissa. Ne tarjoavat meille eräänlaisen tulkintakehyksen, jonka avulla jäsennämme kokemusta eletyn elämän perheestä.

Populaarikulttuurissa kuvitellun perheen ja eletyn perheen erottelua heijastavia kuvauksia löytyy esimerkiksi 2000-luvun suositusta tv-sarjasta Gilmoren tytöt (2000–2007, 2016). Sarjassa käsitellään kevyellä otteella perhesuhteisiin kohdistuvien odotusten ja todellisuuden ristiriitaa, joka on yksi sarjan keskeisistä jännitteistä.

Gilmoren tytöissä teininä äidiksi tullut Lorelai, hänen teini-ikäinen tyttärensä Rory sekä Lorelain vanhemmat Emily ja Richard törmäilevät jatkuvasti tahoillaan eletyn ja kuvitellun perheen ristiriitaan. Emily ja Richard kärsivät etäisestä suhteestaan Lorelaihin ja pettyvät toistuvasti tämän elämäntapavalintoihin, jotka ovat ristiriidassa vanhempien yläluokkaiseen asemaan kytkeytyvien käyttäytymisnormien kanssa. Emilylle ja Richardille perherituaalit ja se, millaisena perhe ulkopuolisille näyttäytyy, ovat keskeisessä asemassa. Gillisin ajatuksen mukaan elettyä perhettä tulkitaan kuvitellun perheen kautta. Emilyn, Richardin ja Lorelain tapauksessa se johtaa useimmiten voimakkaisiin ristiriitoihin ja pettymyksiin.

Lorelain kuvitellussa perheessä omia vanhempia pidetään etäällä, kaukana eletystä perheestä ja omasta arjesta, ihmisinä, joita tavataan mielellään pikaisesti juhlapyhinä. Kuvitelma törmää todellisuuteen, kun vanhemmista tulee tuen ja avunannon kautta osa elettyä perhettä. Suhde ei enää olekaan niukkaan yhteydenpitoon perustuva etäinen suhde, vaan kerta toisensa jälkeen illallispöydässä päädytään kiivaisiin väittelyihin henkilökohtaisista asioista ja voimakkaat ristiriidat johtavat jopa katkoksiin tyttären ja vanhempien suhteissa.

Sarjan hahmot tulkitsevat elettyä perhettä omista lähtökohdistaan, kuitenkin aina peilaten sitä kuviteltuun perheeseen. Sarjassa perhesuhteisiin liittyvää ristiriitaisuutta tehdään näkyväksi ja samalla onnistutaan hiukan kyseenalaistamaan perheeseen kohdistuvia kollektiivisia ideaaleja.

Kuvitellun perheen ja eletyn perheen käsitteiden avulla voidaan tarkastella sitä, mikä perhe on ja mikä on ihmisten kokemus siitä, oli sitten kyse meistä itsestämme tai perhettä koskevan tutkimuksen kohteista. Tarvitsemme sekä perhettä, jonka varassa elämme, että perhettä, jonka kanssa elämme.

Teksti: Aino Luotonen
Kuva: perheyhteiskunta.fi / Sonya Mantere

Lähteet:
(1) Gillis, John (1997) A World of Their Own Making. Myth, Ritual, and the Quest for Family Values. Cambridge, Massachusetts: Harvard University Press.

Perhe vai ystävät – vai molemmat?

Tutkimuksissa on huomattu, että ihmisten määritelmä perheestä on laajentunut. Yhä useammin perheenjäseniksi luetaan ihmisiä, jotka koetaan läheisiksi, mutta jotka eivät välttämättä ole sukua. Onko raja ystävyyden ja sukulaisuuden välillä heikentynyt ja jos on, mistä se kertoo?

 

Median kuvastossa ja julkisissa keskusteluissa esiintyvä perhe koostuu useimmiten yhdestä tai kahdesta vanhemmasta sekä lapsesta tai lapsista. Harvoin, jos koskaan, keskusteluissa tai kuvissa nousevat esille ystävyyssuhteet tasavertaisina perinteisten sukulaisuussuhteiden rinnalla.

Viimeaikaisessa perhetutkimuksessa on kuitenkin tuotu esiin, että ihmiset määrittelevät merkitykselliset sosiaaliset suhteensa usein emotionaalisen läheisyyden ja yksilöllisten valintojen perusteella (esim. Smart 2007). Tämä tarkoittaa sitä, että myös erityisen läheiset ystävät saatetaan kokea perheenjäseniksi.

Ystävät perhesuhteita korvaamassa

Joissakin televisiosarjoissa olemme nähneet sellaisia läheissuhteiden piirejä, jotka koostuvat pelkästään ystävistä.

Frendeissä kuusi ystävää jakaa arjen istuen joko kimppakämppiensä olohuoneissa tai kulmakuppilassa puiden työ- ja treffiasioitaan, käyden välillä kursailematta Monican jääkaapilla. Sinkkuelämää-sarjan neljällä ystävättärellä puolestaan on kaikilla omat kotinsa ja välillä parisuhteensakin, mutta läheisyyttä ja luottamuksellisuutta he rakentavat ennen kaikkea ystävien kesken.

Yhteistä näille esimerkeille on, että ystävyyssuhteet näyttävät korvaavan perhe- ja sukulaisuussuhteet. Sinkkuelämän naisten lapsuudenperheet on häivytetty lähes olemattomiin. Frendeissä suhteet lapsuudenperheisiin esitetään jännitteisinä tai hauraina, toki sarjalle ominaisesti komedian keinoin.

Molemmissa sarjoissa avioliiton solmiminen tai jopa vakiintunut seurustelusuhde nähdään aluksi uhkana ystävyydelle. Ystävyyssuhteiden keskeisyys liittyy siis vahvasti myös tiettyyn elämänvaiheeseen: sinkkuelämään ennen “omaa” perhettä tai vakiintunutta parisuhdetta.

Annetut ja valitut läheissuhteet

Kirjassaan Rethinking Friendship (2006) Liz Spencer ja Ray Pahl tarkastelevat ystävyyssuhteita osana laajempaa sosiaalisten suhteiden verkostoa, johon kuuluu myös perhe- ja sukulaisuussuhteita. Heidän mukaansa sosiaaliset suhteet voidaan lähtökohtaisesti jaotella annettuihin suhteisiin ja valittuihin suhteisiin.

Annetuilla suhteilla he tarkoittavat niitä suhteita, jotka lankeavat ihmiselle itsestään selvästi ja vailla valinnan mahdollisuutta: isä, tytär, veli, lanko, täti ja vaikkapa naapuri. Nämä suhteet ovat olemassa, vaikka emme erityisesti vaalisi niitä.

Valitut suhteet sen sijaan ovat sellaisia, joita ei lainkaan olisi, ellemme niitä itse valitsisi. Tällaisia ovat nimenomaan ystävyyssuhteet. Nämä suhteet vaativat myös ainakin jonkin verran ylläpitoa – ilman tekemäämme valintaa niitä ei olisi edes olemassa.

sydän

Useimmilla meistä lienee lähipiirissämme sekä annettuja että valittuja suhteita. Jotkut suhteista ovat meille tärkeämpiä kuin toiset, kuuluivat ne sitten annettuihin tai valittuihin suhteisiin. Meille tärkeissä suhteissa on enemmän emotionaalista läheisyyttä, luottamusta tai kanssakäymistä.

Spencer ja Pahl esittävät, että kun perhettä koskevat normit ovat höllentyneet, ovat myös rajat annettujen suhteiden ja valittujen suhteiden välillä hämärtyneet. Tällä he tarkoittavat sitä, että annetut suhteet voivat saada valittujen suhteiden piirteitä. Kun esimerkiksi sukulaisten yhteydenpitoa ei koeta velvoittavana, on läheisen suhteen vaaliminen vaikkapa serkun kanssa lähempänä ystävyyttä eli valittua suhdetta.

Sama pätee toisin päin: valitut suhteet muuttuvat annettujen suhteiden kaltaisiksi esimerkiksi silloin, kun ystävästä tulee läheinen perheystävä, joka osallistuu perheen juhlapyhien viettoon, toimii lapsen kummina ja käy lapsen syntymäpäivillä samaan aikaan muun perheyhteisön kanssa.

Tarkoittaako perheen muutos sen heikkenemistä?

Perhetutkimuksen piirissä on myös esitetty näkemyksiä, joiden mukaan individualistiset valinnat ja emotionaalinen läheisyys perhesuhteiden määrittäjinä heikentävät perheen merkitystä. Spencer ja Pahl tuovat esiin, että tilanne on itse asiassa päinvastainen: sukulaisuus- ja ystävyyssuhteille perinteisesti annettujen merkitysten sekoittuminen vahvistaa perhesuhteiden merkitystä.

Jos ystävän todetaan olevan ”kuin veli”, on sidos tavanomaista ystävyyttä läheisempi. Kun taas vaikkapa sisar määritellään ”parhaaksi ystäväksi”, on suhde erityisen läheinen tai luottamuksellinen.

Perhesuhteet eivät siis ole menettämässä merkitystään, mutta ihmisillä saattaa olla aiempaa suurempi tarve määritellä perheensä haluamallaan tavalla. Silloin sekä sukulaisuussuhteisiin että ystävyyssuhteisiin kohdistetaan henkilökohtaisia valintoja ja molemman tyyppiset suhteet voivat olla emotionaalisesti läheisiä ja luottamuksellisia.

Oma käynnissä oleva tutkimukseni antaa viitteitä siitä, että ystävien lukeminen perheenjäseniksi ei ole vain sinkkujen juttu. Kun ihmisiltä kysytään, keitä heidän perheeseensä kuuluu, voi puolison ja lasten kanssa ydinperheessä elävä aikuinen nimetä lähimpien sukulaisten lisäksi perheenjäsenikseen myös yhden tai useampia ystäviä.

Toisin kuin Frendien tai Sinkkuelämän henkilöhahmoilla, ystävyyssuhteet eivät näissä tapauksissa korvaa puuttuvia tai jännitteisiä verisukulaisuuteen perustuvia suhteita. Sen sijaan ihmisen käsitykseen omasta perheestään kuuluu tasavertaisesti sekä sukulaisia että ystäviä.

Kirjoittaja: Aino Luotonen
Kuvat: Pixabay, Jamie Street/Unsplash


Lähteet:

Smart, Carol (2007) Personal Life. Cambridge: Polity Press.

Spencer, Liz & Pahl, Ray (2006) Rethinking Friendship. Hidden Solidarities Today. Princeton: University Press.