Kuka voi turvata lapselle tasapainoisen kehityksen?

Suomen lain mukaan hedelmöityshoitolääkärin täytyy arvioida vastaanotolleen tulleen naisen tai parin valmiudet turvata lapselle tasapainoinen kehitys. Mitä arvioinnilla tarkoitetaan tai millaisia kriteerejä siinä tulisi käyttää, on kuitenkin epäselvää.

 

Hedelmöityshoitolain (8.5 §) mukaan hedelmöityshoitoa ei saa antaa, jos on ilmeistä, ettei lapselle voida turvata tasapainoista kehitystä. Säädös velvoittaa, että ennen hedelmöityshoitoihin ryhtymistä on arvioitava, onko nainen tai pariskunta kykenevä takaamaan syntyvän lapsen tasapainoisen kehityksen.

Hedelmöityshoitoihin ei liity adoptioneuvonnan kaltaista prosessia, jossa sosiaalityöntekijä arvioisi tulevien vanhempien edellytyksiä vanhemmuuteen, vaan arvion tekee hoitoa antava lääkäri. Mutta kuinka hedelmöityshoitolääkäri voi tehdä tällaisen arvion ja erityisesti, kuinka voidaan varmistaa, että tulevien vanhempien pätevyyttä toimia vanhempina arvioidaan yhdenvertaisesti?

Asia ei kummastuta vain minua, yhteiskuntatieteilijää, vaan myös hedelmöityshoitoa antavia lääkäreitä. Olin syksyllä Suomen lääkintäoikeuden ja -etiikan seuran sekä Dextra Lapsettomuusklinikan järjestämässä keskustelutilaisuudessa hedelmöityshoidoista, jossa lainkohta aiheutti erityisen paljon kysymyksiä. Kukaan paikalla olleista ei osannut eritellä, mitä säädöksellä on käytännössä tarkoitettu.

Kaivoin lainkohdan perustelut hallituksen esityksestä. Perusteluissa todetaan, että lääkäriltä ei edellytetä erityisen tutkimuksen tekemistä, mutta hedelmöityshoitoa ei saisi antaa silloin, kun lääkäri parin tai naisen kanssa käymissään hoitoa koskevissa keskusteluissa tulee vakuuttuneeksi siitä, ettei heillä selvästikään ole mahdollisuutta turvata lapsen terveyttä tai kehitystä.

Asiaa ei siis tarkemmin määritellä lain esivalmisteluissakaan. Koska lainsäätäjä ei ole antanut kriteerejä arvion tekemiseen, lääkärin arvio perustuu subjektiiviseen määritelmään lapsen tasapainoisesta kehityksestä. Lapsen tasapainoisen kehityksen takaamisen arvioiminen, varsinkaan ilman konkreettisia määritelmiä, ei voi olla osa hedelmöityshoitolääkärin toimenkuvaa. Kyse on ennen kaikkea oikeudellisesta päätöksestä ja rajauksesta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Miksi olen tätä mieltä? Kun lapsen tasapainoisen kehityksen turvaavaa reseptiä alkaa hahmotella, huomaa hyvin nopeasti tehtävän haasteellisuuden. Tehdään ajatusleikki: vastaanotolle tulee lasta suuresti toivova nainen, jolla on diagnosoitu kaksisuuntainen mielialahäiriö. Millaisten tekijöiden perusteella voidaan arvioida hänen kykyjään taata lapselle tasapainoinen kehitys? Vaikuttaako asiaan se, kuinka hyvin häiriö on hallinnassa? Tai se, onko nainen hakeutunut lapsettomuushoitoon yksin vai puolison kanssa? Entä jos yksin elävällä naisella on erinomaiset läheissuhdeverkostot?

Ongelma tiivistyy yhteen kysymykseen. Mitä voidaan pitää ilmeisinä lapsen tasapainoista kehitystä estävinä tekijöinä?

Ratkaisu ei löydy siitä, että alettaisiin listata hedelmöityshoitojen saamista estäviä ominaisuuksia tai olosuhteita. Vanhemmuus tai lapsen kehitys ei palaudu yksittäisiin tekijöihin, joiden läsnäolo tai puute johtaisi väistämättä lapsen kehitystä suuntaan tai toiseen. Lisäksi mikään sairaus tai vamma ei automaattisesti sulje pois hyvää vanhemmuutta. Sairauksista kärsivät ihmiset ovat yksilöitä, joten pelkän diagnoosin perusteella ei voida johtaa yleistyksiä sairauden kulusta tai diagnoosin saaneen ihmisen elämän olosuhteista.

Keneltäkään tulevalta vanhemmalta ei vaadita näyttöä omasta vanhemmuudestaan silloin, kun raskaus on saanut alkunsa ilman lääkärin avustusta. Oleellista on myös muistaa, ettei kukaan voi ennakkoon taata lapsen tasapainoista kehitystä, olivatpa vanhempien olosuhteet ja lähtökohdat vanhemmuuteen kuinka ihanteelliset tahansa.

Miten asia voitaisiin ratkaista? Kumpi käytäntö hedelmöityshoitojen kohdalla olisi eettisesti perustellumpi: Tulisiko käytännön olla sama kuin spontaanien raskauksien kohdalla, jolloin hedelmöityshoito sallittaisiin ilman vanhemmuuden kyvyistä tehtyä arviota? Vai pitäisikö hedelmöityshoitoon hakeutuvien soveltuvuutta vanhemmaksi arvioida kuten adoptioprosessissa tehdäänJoka tapauksessa nykyisen lain leväperäisyys on eettisesti ja oikeudellisesti ongelmallinen kaikkien hedelmöityshoidon osapuolten näkökulmasta.

Teksti: Kaisa Kivipuro
Kuva: Aku Rissanen